Venäjän Federaation luonnonvara- ja ympäristöministeriö.

Kivatsu

Vanhassa karjalaisessa sadussa kerrotaan, että isä-lähteellä oli kaksi kaunista tytärtä: Suoju ja Sunu. Ajan tullen tyttäret lähtivät etsimään sulhasia. Ne virtasivat kauan rinnan ja kun väsyivat, niin menivät levolle. Sunu oli antanut sisarelleen mukavamman uoman, mutta aamulla herättyään se huomasi Sunun juosseen pitkän matkaa eteenpäin. Kun Sunu lähti ta-
voittamaan kavalaa sisartaan, niin kalliokko esti siltä tien. Suutuksis-saan Sunu murskasi kalliot ja uupuneena suuntasi virtansa Ääniseen päin. Niinpä se ei enää nähnyt sisartaan. Paikkaan, missä Sunu oli riehunut ja murskannut kiveä, syntyi koski.

Näin kansantarussa kerrotaan Kivatsun synnystä.

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Kivatsu-koskesta ovat peräisin 1500-luvun puoliväliltä. Silti yleisesti tunnetuksi se tuli sen jälkeen, kun täällä oli käynyt suuri venäläinen runoilija, kuulun Koski-oodin tekijä, Gavriil Derzavin. Juuri niiltä ajoilta ei lakkaudu turistivirta luonnon fenomeenil-le Kivatsuile. Alkuun ne olivat yksinäisiä käyntejä. Viime vuosisadan puolivälissä kävijäluku nousi kymmeniin ja vuosisadan lopulla ja nykyisen vuosisadan alussa — satoihin. Nykypäivinä koskella käy kymmeniätuhansia ihmisiä.

Kivatsu-koski on toiseksi suurin — Reinin putouksen jälkeen — Euroopan tasankoseudun koskista. Sen vesi putoaa 10,7 metrin korkeudelta. Putouksen neljä porrasta muodostavat
maalauksellisen kaskadin, jonka pituus on 60 metriä.

Kivatsun nykykuntoa verrattaessa sen aikaisemmin kuvattuun voimalli-suuteen havaitsee, että putous on menettänyt mahdistaan paljon. Se tapahtui vuonna 1936, jolloin Sununjoelle rakennettiin Hirvaksen pato.

Vuonna 1931 putouksen tuntumaan oli perustettu Karjalan ensimmäinen Kivatsu-niminen luonnonpuisto. Tänään sen pinta-ala on 10,46 tuhatta hehtaaria. Täällä vakituisesti asuvat tiedemiehet tekevät havaintojaan ja tutkivat luonnonpuistossa tapahtuvia ilmiöitä ja prosesseja. Kaikki kootut tiedot merkitään kollektiivisen työn päänidokseen — „Luonnon aikakirjaan".